One done, two to go!

Nyt siis myos kuulumisia! Kuten jo edellisessa tekstissa sanoin, aika on mennyt todella nopeasti! Huomenna tulee jo kuukausi tanne saapumisestani. Tuntuu pikemminkin kahdelta viikolta vaikka arkeen on jo paassyt melko hyvin kiinni. Tosin taman viikon loma sotkee hieman arki kuvioita mutta vain hyvalla tavalla.

Viime viikolla tapasin taalla Mtwarassa kirkon lahetystyontekijoina toimivat suomalaiset Marjatan ja Kaijan. Kaijan lahettava seurakunta on muuten Siilinjarvi, pieni on maailma! Kavimme siis viime perjantaina heidan kanssaan paivallisella ja oli mukava kuulla heidan juttujaan. Marjatta on ollut Tansaniassa yhdeksan vuotta ja Kaija nyt yhdeksan vuoden tauon jalkeen on palannut tanne. Ennen vuotta 2000 han tyoskenteli Tansaniassa melkein kolmekymmenta vuotta. Naisilla riittikin tarinoita ja juttuja Tansaniasta “ennen vanhaan” ja nyt. Jos jotkin asiat tuntuvat vaikeilta nyt niin ei asiat ole helposti olleet 80-luvullakaan. :)

Viime viikolla kavimme Chigon kanssa tapaamassa myos Babua joka on brittilainen vanha herrasmies ja tullut Tansaniaan (josta kasitin hanen olevan kotoisinkin alunperin) viettamaan elakepaiviaan erilaisten projektien parissa. Han kuuluu myos SDA:n johtokuntaan ja tuntuu miehella olevan yhteyksia hyvin moneen suuntaan Mtwarassa ja sen lahialueilla. Babu asuttaa toista puolikasta paritalosta jossa Veronique asuu, eli siis samalla “kadulla” kuin minakin. Babu sattuikin lauantaina meidan kanssa samaan paikkaan viettamaan iltaa ja saatiinkin sitten kaikki samalla kadulla asuvat hanelta napparasti kyyti kotiin.

Viime viikolla, perjantaina, saapui tanne myos SDA:n uusi vapaaehtoinen, Erna. Han on antropologian opiskelija ja ilmeisestikin alkaa minun kanssani vetamaa yhdessa noita liikuntatunteja. Erna on taalla yhteensa 7kk joten han aloittaa minun kanssani ja mun lahdon jalkeen voi sitten vaihtaa toisiin kouluihin opettamaan. Tervetullut apu minun mielestani, silla ryhmissa, ja varsinkin erityisryhmissa, riittaa hyvinkin ohjattavaa kolmelle opettajalle. Tunnit Ernan kanssa paastaan siis aloittamaan ensi viikolla! Ensi maanantaina pitaisi tulla myoskin kaksi uutta vapaaehtoistyontekijaa. Eli kylla meita alkaa taalla olla! :)

Sunnuntaina kaytiin kokeilemassa vahan tennista Fin Compoundin alueella olevalla tenniskentalla ja aika kokeilemista se olikin. Muutamia ihan hyvia palloja saatiin lyotya, onneksi on aikaa tassa harjoitella viela :) Maanantai meni esitellessa Ernalle Mtwaraa. Kiertelimme “keskustassa” ja torilla. Torilta tarttui minun mukaan jo ensimmaiset tuliaiset, heh. Kierroksen jalkeen kaytiin jaatelolla, eka jaatelo kuukauteen! Oli hyvaa voin kertoo! Tosin jaatelo pita hotkia aika vauhdilla, sen verran nopeasti ne tassa lampotilassa alkaa sulamaan. Kavimme saattelemassa Ernan kotiin jolloin minakin nain Mr. Brightin perheen talon. Erna siis majailee samassa perheessa kuin Anna ja Tommi ennen muuttoaan omaan asuntoon.

Loma viikko tarkoittaa myoskin sita, etta Limu on perheensa luonna kotikaupungissaa Ndandassa ja Chigo lahti Dar Es Salamiin hakemaan Amerin lahettamia jalkapalloja jotka ovat jo hyvan tovin seisseet Darin satamassa. Ennen lahtoaan Chigo toi minulle toimiston avaimet ja koska lomaviikolla taalla ei muita oikeastaan kay, olen kaynyt aamupaivisin tekemassa kirjallisia toita, niita mitka nyt ilman internettia onnistuu. Tosin meilla on nyt toimistollakin internet liittyma ja se toimii myos, mutta se on sen verran uusi juttu etta sen kaytosta ei oikein ole viela sovittu. Netti toimii nimittain samaan tapaan kuin prepaid puhelinliittymat, eli nettiaika pitaa ostaa aina erikseen. Ehkapa loman jalkeen tulee selvyytta kuinka nettiin paaseminen toimistolta tapahtuu. Nettikahvila ei varmastikaan tule kokemaan havikkia silla kuten jo sanoin, uusia vapaaehtoistyontekijoita on tulossa ja ensi viikolla meita on yhteensa jo 8 tyontekijaa joten koneet toimistolla ei vain yksinkertaisesti riita. Olen siis koittanut kayttaa taman viikon hiljaiselon hyodykseni!

Tiistaina maman tyttaret, Azma ja Ahssan, tulivat lomalle kotiin ja ovat ainakin viikonlopun yli. Kyselin aamiaispoydassa tanaan nuoremmalta eli Ahssanilta koulun alusta ja han kertoi sen alkavan maanantaina. Mutta saa nahda! Sunnuntaina loppuu ramandan ja tiedossa on suuri juhla Edie (?) sen kunniaksi. Maanantai ja tiistai on merkattu ainakin kalentereihin lomapaiviksi ja meillakaan ei ole opetettavia koulua. Monet pankit ja kaupatkin ovat ilmeisesti tuolloin kiinni. Tytot ovat olleet eloisa lisa perheeseen talla viikolla, joskin minun taytyi eilen ottaa molemmat pieneen puhutteluu joka koski minun tavaroiden lainaamista ilman lupaa ja huoneessani ramppaamista. Perille meni ja kavereita ollaan edelleenkin :)

Keskiviikkona teimme reissun Msimbatiin, noin 50km paassa sijaitsevaan kaupunkiin jossa on meri safari. Meidan oli tarkoitus startata yhdeksalta SDA:n autolla jonka Tommi oli kysynyt Chigolta lainaan. Kuskina toimi paikallinen, joskin englantia osaamaton, nuori mies. Ensimmainen viivytys tuli kun paasin ulos kotiportista jonka edessa meidan piti tavata. Auton etuovi oli rikki ja kuskin lisaksi paikalla oli toinen paikallinen mies joka selitti ongelman olevan korjattu viidessa minuutissa korjaamolla. Koska se ei tietenkaan pitanyt paikkaansa, lahdimme kaikki korjaamolle jotta asia varmasti hoituisi. Taman pikkuongelman korjaamiseen meni 1,5 tuntia jolloin vihdoin paasimme hakemaan Ernaa ja ajamaan kohti Mikindania hakemaan Lukasilta snorklaus valineet lainaan. Tahan saakka kaikki hyvin. Auton lahtiessa kohti Msimbatia Anna ja Tommi antoivat ohjeita kuskilla silla paikallisuudestaa huolimatta han ei osannut tieta kohteeseemme. Seuraava ongelma tuli eraan Ruvulaan (se nimisessa paikassa meri safari sijaitsi) ohjaavan kyltin tulkitsemisessa melko alkumatkasta ja sen jalkeen porottolimme tyytyvaisina melkein tunnin verran vaaraan suuntaan. Virheen valjetessa porottolimme ei niin tyytyvaisina matkan takaisin melkein Mtwaraan asti kunnes paasimme oikealle tielle. Mutta, Afrikassa Afrikan tavalla! Viiden tunnin paasta aiotusta lahtoajasta paasimme vihdoin perille! Ajan saastamiseksi soitimme matkalta safarin hotelliin ja ilmoitimme tuloaikamme jotta ruoka olisi valmis ja paasisimme mahdollisimman pian mereen. Perille paastyamme meidat ohjattiinkin suoraan poytaan ja tarjoilija ilmoittikin etta ruoka on valmis. Joskin istuskelimme tunnin ennenkuin ruoka sitten vihdoin saapui..joimme perille paasyn kunniaksi oluet ja en muista etta milloin viimeksi olisi olut niin hyvalta maistunutkaan! Ruoka oli myoskin taivaallisen hyvaa, ehka osittain kaiken sen odottamisen jalkeen. :) Heti syotyamme lahdimme kaikkien uimasaantojen vastaisesti samantien mereen koska iltapaiva oli jo pitkalla. Laskuvesi oli meille melko suotuisa ja jonkin aikaa porskuteltuamme naimme koralleja! Snorklaukset viime syksyna Kroatissa havisi talle kylla 6-0. Naimme meritahteja, valtavia merisiileja ja kaloja jotka oli kuin yhdesta suuresta akvaariosta. Jossain lahistolla seikkaili myos delfiineja, joita emme nahneet mutta joiden aantelyn kuuli veden alla. Aivan mahtavaa, en voi muuta sanoa :D

Snorkalailun jalkeen pudotus arkeen oli napakka kun oli vahan ongelmaa laskun maksamisessa ja kuskin palkassa. Autossakin oli jotain haikkaa juuri ennen lahtoamme mutta joka sitten saatiin kylla kuntoon. Matkan teko taittui osittain nyt pimealla joka toisaalta oli ihan jannittavaakin, melkein liiankin jannittavaa. Pimeys kun oikeasti on ihan sakkipimeaa vaikka autossa tottakai valot onkin. Hauska oli seurailla teiden varsilla ihmisia ruokailemassa pienten lyhtyjen ja nuotioiden valossa talojensa edustoilla. Kotiin paastiin turvallisesti ja vaikka paivaan mahtuikin kaikenlaista, oli se mielestani erittain onnistunut. Ainakin on jotain mita muistella ja mille naureskella jalkeenpain.

Koska reissu venahti, veimme snorklaus kamat vasta eilen Mikindaniin Ten Degreessiin Lukasille. Ernakin paasi tutustumaa ensi kerran Mikindaniin. Istuskelimme Ten Degreessin ravintolassa ja katselimme pitkan aikaa Mikindanin lahdelle eksynytta valasta. Otus, joka siis ilmeisesti oli ryhavalas, oli kaukana mutta silti pystyi nakemaan kuinka iso se oli! Ei hassumpaa, eika koskaan Suomessa! Ten Degreessin omistaja Martin tuli myos tervehtimaan meita. Kyseli meilta myos Dar Es Salemissa olevan Onnelan numeroa ja oli aimistynyt kun meilta suomalaisilta sita ei loytynyt. Ja ei, kyseessa ei ole Sedun viritelma taalla asti maailmaa, vaan samalla nimella paiskaistu, joskin suomalaisten perustama, hotelli. Mikindanissa kiertelyn jalkeen (edelleenkin Dr. Livingstonen talo jai spottaamatta) soimme hyvat ateriat Ten Degreessissa ja lahdimme sitten parin bajajin voimin kohti kotia.

Maman oli saapunut Darista eilen! Se oli iloinen ja tervetullut yllatys vaikka hyvin parjattiinkin ilman mamaankin. Silti oli mukavaa, etta oli joku joka osasi puhua hyvaa englantia ja pitkasta aikaa paasi viettamaan iltaa keskustelun parissa. Maman toi mukanaa 800 kananpoikaa joita kavimme katsomassa pihan peralla kanalassa. Kanalaan astuessa tuntui kuin olisi astunut keskelle paasiaista, keltaisia pikku otuksia vilisi ympariinsa. Maman sanoi etta kuuden viikon paasta nuo pikkuotukset alkaa olla tarpeeksi isoja syotavaksi..taisi olla ensi kerta kun katsoin tulevaa ateriaani silmasta silmaan. Pole sana pikkutyypit.

Sellaisia olen ehtinyt tassa valissa nyt puuhaamaan! Ensimmainen kuukausi alkaa tosiaan olla paketissa ja lukuunottamatta yhta mustaa varvasta, lukuisia moskiittojen pistoja jotka saa mun jalat nayttamaa silta kuin niihin olisi iskenyt rutto, auringonpolttamia ja muutamia mustelmia, olen ihan yhdessa koossa ja hyvinvoivana! Olen saanut hankittua myos melko kipeat lonkankoukistajat kaikesta lenkkeilysta joten tama viikko on pitanyt ottaa melko iisisti. Lenkkeily on ollut mieluisa jokapaivainen rutiini, joskin se meinaa olla turhan sosiaalista puuhaa minulle. Lenkilla tykkaan kuunnella musiikkia ja olla omissa oloissani joka ei onnistu yleensa koskaan taalla. Ohikulkijoille taytyy huudella kuulumisia vahan valia ja joskus kohdalle osuu sitkeita nuoria miehia joita ei haittaa se etta kumpikaan ei puhu toisen kielta. Juttua koitetaan iskea silti. Olen yrittanyt pysya kohteliaana mutta onneksi useimmat tajuaa kun vain osoittelen korvia, etta musiikki soi ja en ole juttutuulella. Lenkit on kuitenkin mukava osa paivaani ja taytyy yrittaa joskus ottaa kamera mukaan, sen verran komeita maisemia ja muuta mielenkiintoista nahtavaa merenrantaa seurailevan lenkkini varrella on!

Myoskaan en ole joutunut uhkailun tai ryostelyn kohteeksi, huijaamisen kohteeksi niiden sijasta kylla. Muutama viikko sitten kavin ostamassa itselleni toisen puhelinliittyman ja siihen puhe aikaa ja jo kioskin pihalla minulla oli jotenkin hoynaytetty olo. Lahdin kuitenkin kotiin ja kotona sitten epailykset huijatuksi tulemisesta varmentuivat. Myyja oli myynyt minulle kaytetyn sim-kortin seka kaytetyn puheajan. Kyse ei ollut isosta summasta ja mietin jo hetken etta onko vaivan arvoista polkea takaisin keskustaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, etta jos annan huijata itseani nyt, saan tottua siihen tulevaisuudessakin. Kerasin siis pienen napakin vihan mukaan ja poljin takaisin kioskille jossa myyja naytti silta kuin talla ei olisi ollut hajuakaan miksi olin vihainen. Han kavi jo palvelemaan muita asiakkaita mutta ilmoitin etta en aio liikahtaa ennenkuin saan toimivat tuotteet tai rahat takaisin ja olen valmis odottamaan vaikka seuraavaan paivaan. Myyja naureskeli vauvaantuneesti mutta asiakkailla ymparilla ei tuntunut olevan hajua miksi paikalle pyrahtanyt mzungu oli niin vihainen ja nayttivat aika holmistyneilta. Lopulta myyja kaivoi uuden kortin ja puheaja lipareen ja naytti silta kuin vasta silloin olisi tajunnut missa mennaan. Jep, pitihan se kokeilla sellainenkin sitten. Toivotaan etta jai ainoaksi huijaus yritykseksi.

Tanaan on tarkoitus lahtea kaymaan jalleen netissa (kirjoittelen tata tekstia toimiston mukavassa viileydessa) joka eilen ei oikein ottanut toimiakseen. Lounaan jalkeen sovimme Ernan kanssa menevamme tahan Shanganin rannalle nauttimaan auringon paisteesta ja hankkimaan varia iholle, loma kun nyt tavallaan on :) Koti-ikava ei ole viela ehtinyt pahemmin vaivaamaan, joskin sahkopostit ja kuulumiset Suomesta ovat aina tervetulleita ;)

Jotain ihan muuta

Pitkasta aikaa! Aika viime paivityksesta eli puolitoista viikkoa on mennyt todella nopeasti! Viime viikolla tunteja sotki lasten ilmeisestikin “koeviikko” jonka myota keskiviikon ja torstain tunnit peruuntuivat. Sen sijaan viime viikolla suunnittelimme turnauksen preprimary koululaisille eli lapsille ikahaarukaltaan n. 3-6v. Turnaus jarjestettin torstaina isolla kentalla melko keskustan tuntumassa. Ohjelmassa oli viestijuoksua, jalkapalloa, kolmijalkajuoksua, kenkien sidontaa, ym. Aamupaiva hurahti nopeasti touhutessa ja lapsilla taisi olla aika hauskaa. Turnauksen paatteeksi jaettiin palkintoja, ei vain lajien voittajille, vaan ihan kaikille osallistujille. Turnauksesta lahti jokainen lapsi pallo tai harjoitusvihko seka mehupullo kainalossa. (Viereisessa kuvassa Chigo jakaa palkintoja lapsille, alempana kuvassa kenkien sidonta-viesti)

Olen huomannut SDA:n toiminnan melko merkittavaksi juuri lapsia kouluun houkutellessa. Liikuntatunnit toimivat hyvana houkuttimena saapua kouluun, varsinkin kun tuntia tulee pitamaan urheilu yhdistys liikunnan opettajan sijaan ja ohjelmassa on muutakin kuin jalkapalloa. Viime viikkoinen turnaus houkutteli paljon paikalle lapsia jotka eivat kay laisinkaan koulua ja heita todellakin oli paljon! Jotkut lapsista eivat paase kouluun kotitoilta tai rahan puutteen vuoksi. Kylassa nakee myos paljon lapsia sokeiden vanhuksien avustajina. Tallaisen parivaljakon naimme jokin aika sitten bajaj-kuski Karimin kanssa joka kanssa sanoi lasten tyollistamisen silla tavoin olevan ongelma koska se juuri estaa heidan kouluun menemisen. Pienemmissa ja syrjaisemmissa kylissa on ongelmana myos opettajien puute; tyo keskella-ei-mitaan ei varmaankaan ole nuorten valmistuvien opettajien unelmatyo. Peruskoulutus ja koulutustaso johon olemme Suomessa tottuneet ei TODELLAKAAN ole itsestaanselvyys taalla.

Myos monet perusasiat, esim. veden keittaminen bakteerien varalta, on aivan utopiaa ihmisille varsinkin pienemmissa kylissa. Sama asia HIV:ii liittyvasta kampanjoinnista. Tansanialaiset kylla ymmartavat viruksen haitallisuuden ja etta se on “iso paha” mutta sen leviamisen ehkaisemisessa on se ongelma kohta, joka vaatii viela pureutumista. Kantavana ajatuksena tuntuu myos olevan, etta “kun nain on tehty aina niin miksi nyt pitaisi tehda toisin”. Ei ainakaan aina kun mzungu tulee ja sanoo. Lyhyen oleskeluni aikana olenkin ymmartanyt, etta kehitystyontekijana toimiminen taalla vaatii hyvin pitkaa pinnaa ja paan hakkaamista seinaan valiajoin. Toisaalta on hyva ymmartaa Tansanialaisia (anteeksi muuten pitkin tekstia vilisevat yleistykset) joille leivan saaminen poytaan ei ole ainakaan aina ollut itsestaanselvyys vaan suuri ponnistelu jokaisena paivana. Jossain pain maata ihmiset eivat aamulla heratessaa tieda mista sen paivan elanto tullaan saamaan tai tullaanko sita saamaan ylipaataan. Ei siis voi syyttaa ihmisia taalla kaukonakoisyyden puutteesta, kuka jaksaa odottaa projektin tuloksia jotka saavutetaan ehka vasta 10 vuoden paasta kun on tarpeeksi miettimista ensi vuoteenkin?

Kehitysprojektit taalla tuntuvatkin pyorivan hyvin niin kauan kuin rahoitus esim. juuri Suomesta rullaa. Projektien jatkuminen paikallisesti paikallisten itse rahoittamana vaikuttaa hankalalta. Hyvana esimerkkina projekti jossa Tommi oli mukana ennen SDA:n toimintaan liittymista. Projektin tarkoituksena oli rakennuttaa kaivoja pieniin kyliin. Projekti kaatui lopulta siihen, etta mitaan ei saatu aikaiseksi vaikka rahaa Suomesta toimitettiin ja lopulta peli vain taytyi viheltaa poikki. Kylat jaivat ilman kaivoja. Vesi ongelma tulee varmastikin vain kasvamaan Tansaniassakin jos kehitys on taman suuntainen. Selailin toimistolla hiukan tuloni jalkeen Kepan julkaisemaa raporttia Maailman kylan laitamilla. Raportti on vuodelta 2004 eli viisi vuotta vanha ja jotkut taulutkot raportissa viela vanhempia, mutta kasityksen niista varmasti saa. Raportissa on taulukko vuodelta 2000 kehittyneen vesilahteen kayttomahdollisuudesta. Suomessa kayttomahdollisuus on ollut seka kaupungeissa etta maaseudulla 100% kun Tansaniassa vastaava luku kaupungeissa 90% ja maaseudulla vain 57%. Kaivoille olisi tarvetta.

Tietynlainen yritteliaisyys on siis piilossa. Tosin tahan taytyy lisata se, etta suomalaisena naita asioita katsoo hyvin eri tavalla. Kavimme eilen juuri muiden suomalaisten kanssa keskustelua mm. siita, miten Suomea ja Tansaniaa ei voi edes oikein verrata keskenaan. Kasitteet, kulttuuri ja tyomoraali on niin, vaarin ehka sanoa eri planeetoilta, mutta konkreettisuuden lisaksi teoriassakin aivan eri puolilta planeettaa. Toki loytyy taaltakin yritteliaita, reippaita ihmisia, ei kai Tansania muuten jaloillaan seisoisi. Tuo minka jo mainitsin, Tansanian ja Suomen vertailun vaikeus, konkretisoituu melko hyvin YK:n kehitysohjelman (UNDP:n) inhimillisen kehityksen indeksista,(vertailu automaattisesti vaatii luokittelua ja ryhmittelya ) joka loytyy myos mainitsemastani Kepan raportista. Indeksi koostuu kunkin maan asukkaisen oletetun elinian, koulutustason ja henkea kohti lasketun bruttokansantuotteen mukaan. Vuonna 2003 Norjan indeksiluku on ollut 0.944 jolla se sijoittuu ensimmaiseksi kaikista maailman valtioista kun laitetaan maat indeksiluvun perusteella “paremmuus” jarjestykseen. Suomi kiikkui listalla tuolloin sijalla 14. Tansanian vastaava indeksi oli 0.400 ja se oikeutti 160. sijaan listalla. Tasta voi jo tehda paatelmia vertailun vaikeudesta.

Kehitysmaat tarvitsevat “kehittyneita” maita monella osa-alueella ja tata esimerkiksi minunkin tyopanokseni SDA:lla on, kehitysyhteistyota. Koulutustason eroista toimii hyvana esimerkkina ja itselleni laheisena asiana fysioterapeuttien vahyys. Tai ei oikeastaan edes vahyys vaan olemattomuus. Uskon olevani ainoa edes fysioterapeutin tapainen koko Mtwaran ja lahikylien alueilla. Fysioterapeutin toimi on myos vierasta paikallisille ja esimerkiksi Limu, joka tyoskentelee SDA:lla ja on tyoskennellyt aikaisemminkin fysioterapeutti opiskelijoiden kanssa, lohkaisi eras aamu kysymyksen “Tuleeko sinusta siis laakari kun valmistut?”. Paikallisesta menosta kertoo myos jotain se, etta kun sanoin Limulle etta e-hei, vaan fysioterapeutti, ei jatkokysymyksia seurannut. Vaikka siis toiminkin taalla pitkalti liikunnan opettajan, mieli tekee kovasti kertoa fysioterapeutin toimenkuvasta ja tyopanoksen “hyodyllisyydesta”. Termina fysioterapeutti sanoo taalla todella harvalle mitaan, vaikka esim Shanganin primary schoolin erityisluokalla vaikuttaisi olevan monta fysioterapiaa tarvitsevaa lasta.

Kuulumisien sijaan nyt tulikin siis enemman yleista asiaa Tansaniasta ja maan herattamista ajatuksista. Kirjoittelin blogia tanaan ajan saastamiseksi toimistolla josta sitten kiikutan tuotoksen nettikahvilaan muistitikun voimin. En voi olla tahan viela lisaamatta yhta mielenkiintoista faktaa internetin kaytosta. Vuonna 2002 koko maailmanvaestosta 9.72% kaytti internettia. Teollisuusmaissa vastaava luku oli 32.62%. (Suomessa 50.89%) kun taas kehitysmaiden vaestosta prosentuaalisesti internettia kaytti 3.91% ja Afrikassa 1% vaestosta. (UNCTAD, E-Commerence and Development report 2003) Vieroittuminen internetista tapahtuu taalla melko luonnostaan :)

picture!picture!

Tassapa joitain kuvia ensimmaisilta viikoilta. Lataaminen tapahtuu hyyyyyvin hitaasti joten laittelen vahan kerrallaan joitain.


Tassa on mun koti! Kovin pimeelta nayttaa mutta kuva on "kadulta" pain ja siella jossain pimennossa on munkin huoneen ikkuna.

Tassa meidan olohuone, hieman pimea kuva mutta oleellinen varmasti nakyy. Takaosassa on ruokailutila jossa aina istun ruokailemassa itsekseni. Ruokailu on sinallaan janna juttu etta ainakin taman ramandanin ajan syon aina eriaikaan kuin muut. Tullessani illallistin aina Maman kanssa, saa nahda miten jarjestelyt menee kun ramandan loppuu vajaan parin viikon paasta.

Tassa kotiapulainen tekee ruokaa. Kokkailu siis tapahtuu hiilien paalla tahan malliin.

Housemaideja jotka pyysi etta ottaisin heista kuvia. Ilmeisesti aina yhta jannittava tapahtuma :)

Maman Azman kanssa ihmetellaan pihalla kun sahkot oli poikki. Joskin tavallista muttei jokapaivaista taalla..

Tassa on mun kaveri joka noin sekunti kuvan ottamisen jalkeen otti napakan otteen hampailla mun kadesta. Mut lepposa kaveri muutoin. Tana aamuna tosin pihalta loytyi ilmeisesti Mwajuman kanga revittyna sen tuhanteen palaseen..luulenpa etta tassa on syyllinen..

Kuvassa koulun piha jossa Janni kavi opettamassa. Kuten nakyy, koulupukuiset lapset ja lehmat menee siella kaikki sulassa sovussa. Lehmia viedaan paivittain pihoilta laiduntamaan muualle joten pyoralla ajaessa saa myos varoa naita elaimia. Lehmat tosin yleensa osaavat vaistaa eivatka tee nopeita akkiliikkeita toisin kuin vuohet joiden kanssa olen meinannut ottaa osumaa pariinkin otteeseen..

Lapsia tunnilta. Nama ovat viidesluokkalaisia ja IHMEELLISEN rauhallisesti tassa kuvassa. Tais hinku paasta kuvaan rauhoittaa meiningin..

Tassa on meidan toimisto! Pieni tyomaaparakki Fin Compoundin alueella, sinne sita vain aina kaikki yhta aikaa tungetaan sisaan pitamaan tapaamista jne :)

Reilu viikko sitten oli siis Jannin (valkoisessa paidassa oikealla) laksiaiset joihin tuli vasemmalta katsoen myos Ms. Bright, Martha, Mr. Bright, Harrison, Limu. Jannin molemmin puolin nakyy Anna seka Lukas. Tommi on jossain rajauksen ulkopuolella. Kemut pidettiin siis Annan ja Tommin uudessa kodissa.

Jalkiruokana oli suklaakakkua ja hedelmia ja nayttaa niin hyvalta! Ei ikina Suomessa ainakaan siihen hintaan kuin taalla :)

Janni sai Limulta laksiaislahjaksi ktangan joka ilmeisesti on paikallinen lahja antaa kun joku on lahdossa. Vahan kuin suomessa antaisi vastaavassa tilanteessa Aalto-maljakon tms.

Viime viikolla alkoi siis tosiaan opetukset ja ovat menneet jopa paremmin kuin ajattelinkaan! Tanaan oli toistamiseen Rahaleon koulun oppilaiden liikuntatunti eli oppilaat olivat kuuroja. Tehtiin aika samoja juttuja kuin eka kerralla pienin muutoksin ihan senkin vuoksi etta tunti rullaisi eteenpain jouhevasti. Talla kertaa lapset paasi pelaamaan paremmin kuin ekalla kerralla kun saannot ja pelit oli jo osittain tuttuja. Jokaisella tunnilla on tarkoitus lisata jokin uusi juttu peliin ja pikkuhiljaa liikutaan kohti koripallon pelaamista joka on luvassa varmaankin parin viikon paasta. Tosin en ole viela ihan varma etta milla saannoilla, koris koreja kun Rahaleon (tai millaan muullakaan) koululla ei ole.

Valineiden rajallisuus aiheuttaa muutenkin pienia rajotteita tuntien suunnitteluun. Esimerkiksi ajattelin viime viikolla Ligulan koulun tunnille pitaa heittoharjoituksia plus suomalaisia peleja. Kavi ilmi etta meilla on SDA:lla nelja ehjaa lentopalloa ja niilla piti tulla toimeen. Oppilaita oli vajaa 60 mutta melko toimiva systeemi heittoharjoituksien onnistumiseksi saatiin aikaseksi :) Pienten kanssa Lutheranissa pelattiin erilaisia peleja ja laitoin lapset liikkumaan mahdollisimman monella tavalla nahdakseni heidan taitoja. Perustaidot hallussa. Tuntien suunnittelussa esim juuri naiden pienten kohdalla rajoittaa myos se, etta tunnit pidetaan tietenkin ulkona hiekkakentilla joissa saattaa tsakalla olla hiukan nurmea, joten mitaan juttuja maassa ei oikein voi tehda ilman etta vaatteet on sen jalkeen ihan polyssa. Vaatteet nimittain likaantuu ihan seisten tehdyissakin jutuissa, sen verran hiekka tunneilla pollyaa! Shanganin koulu jossa opetin kehitysvammaisia lapsia olikin sitten ainut tunti jossa ei voitu tehda mitaan mita olin suunnitellut. Lapsia pitaisi olla 20 mutta paikalla oli 6 joista 4 suostui tekemaan ohjaamiani juttuja, viides pienen suostuttelun jalkeen. Puuttuvat lapset eivat vain olleet ilmaantuneet kouluun ja jos heita ei kukaan hae tai tuo niin koulupaiva jaa silloin valiin. Naita lapsia kun ei voi laittaa tulemaan omatoimisesti tunneille, koulumatkalla olevat jutut saattavat olla liian mielenkiintoisia etta lapsi paasee ikina perille kouluun. Opettaja tosin lupasi, etta seuraavaksi kerraksi he hakevat lapset kodeista kouluun. Jotain hyotya meidan pitamilla tunneilla siis ainakin on, lapset tulevat kouluun! :) Saa nahda mita taman viikon tunti pitaa sisallaan. Leikkien pitaa nailla tunneilla olla myos hyvin yksinkertaisia silla useimmat lapsista eivat ymmarra kovinkaan monimutkaisia ohjeita.

Limu ja mina ollaan hyva ja toimiva aisapari tunneilla. Varsinkin juuri yllamainitsemaani Shanganin kouluun taidettiin sopia paremmin joukkoon kun luultiinkaan. Yksi pienista oppilaista kavi kysymassa Limulta etta "oletko sinakin kehitysvammainen?" ja kun Limu kielsi osoitti lapsi minua ja kysy et "onko tuo mzungu kehitysvammainen?". Hyvin siis menee :D

Tuntien lisaksi olen viettanyt hieman aikaa toimistolla keraten ideoita peleihin ja harjoituksiin seka aloitellut kirjoittamaan koulujuttuja niilta osin kuin ne ilman nettia voi tehda. Viime perjantaina minulla ei ollut opetuksia ja tarkoitus oli tulla useaksi tunniksi tekemaan koulujuttuja tanne internet kahvilaan mutta nettipa ei toiminukaan joten sen paivan hommat jai tekematta. Tama lienee tosin melko harvinaista joten pitaa vain ahkerasti jaksaa polkea keskustaan tsekkailemaan missa kahvilassa netti toimii.

Muuten olen vapaa-ajalla kayttanyt paljon aikaa ymparistoon tutustumiseen kavellen ja pyoralla ja nyt Mtwara alkaa jo hahmottua aika hyvin. Kouluille joissa opetan, loydan jo ihan itsekin. Viime viikolla teimme Tommin ja Annan kanssa yhtena iltana pinaattilettuja jotka onnistu tosi hyvin vaikkakin valineet oli vahan puutteelliset. Hilloksi saatiin passionhedelmista ja appelsiinimarmeladista sotkettu seos joka toimi yllattavan hyvin! Puolukkahilloa tosin oli hiukan ikava. Meidan talon uuni on ilmeisesti korjattavana ja Maman Azma on sanonut jo usean paivan etta "huomenna tulee". Sita huomista tassa on jo hetki odoteltu mutta Maman kovasti lupaili, etta kun uuni tulee niin han tekee minulle suomalaista ruokaa. Kehuskeli osaavansa tehda erinomaista makaronilaatikkoa ja sanoi etta haluaisia oppia tekemaan myoskin pannaria. Pannarin teon lupasin opettaa! Ugalia eli maissipuuro tokkii edelleen kovasti vaikka sita minulle sitkeasti tarjotaan ja yritan sita aina kohteliaasti edes hieman syoda. Ihmettelin kovaan aaneen kun Chigo kertoi etta ugali on hanen lempiruokaansa..ihan rehellisesti voin kertoa etta kyseinen ruoka ei maistu sitten yhtaan miltaan ja on melko tahmaista syotavaa. Mutta noh, ei paikalliset ole kovia salmiakin faneja joten mielipide erot lieneen sallittuja :)

Viime viikolla oli Martan synttarit joita kaytiin juhlistamassa laheisessa Mose's placessa. Martan oli tarkoitus ensin muutaman kaverin kanssa syoda ennen muiden vieraiden saapumista mutta ruoka ei ollut tullut viela siihen mennessa kun me yhdeksan aikaan illalla saavuttiin paikalle. Kaikenkaikkiaan synttarisankari seurueineen odotteli ruokaa reilut kaksi tuntia. Noin tunnin odottelu on taalla melko normaali aika ja isompi ihme jos ruoka tulee nopeammin. Eli ravintolaan kannattaa menna hyvissa ajoin, ei silloin kun nalka jo pahasti kurnii.

Viikonloppuna kavimme Annan ja Tommin kanssa Mikindanissa joka on pienempi kyla noin 10km paassa Mtwarasta. Mikindani on vanhempi paikka kuin Mtwara ja siella saikin ihailla vanhoja rakennuksia jotka tosin suurin osa oli melko ransistyneessa kunnossa. Yritettiin pongailla myos taloa jossa Dr. Livingstone asui aikoinaan mutta siina ei onnistuttu, ehka ensikerralla. Mikindanissa on todella hieno hotelli Old Poma joka on aikoinaan Saksalaisten rakennuttama linnoitus. Hulppea hotelli loi melkoisen kontrastin Mikindanin kylan kanssa joka oli ransistyneide taloineen ja savimajoineen kaukana Old Poman loistosta. Hotellille vievan (simpukoidun koristellun) tien alkupaassa kun oli viela aikoinaan orja markkinoina toiminut aukia jo halli. Old Poman tornista oli todella hienot nakymat merelle ja viidakonkin suuntaan ja linnoituksen takaterassilta nain eka kerran taalla ollessa apinoita! Otin niista sata todella huonoa kuvaa (jotka pakotan kaikki sitten Suomessa katsomaan..) kun olin niin innoissani! Soimme paivallisen Old Poman uima-altaalla jossa saatiin sitten katsella ja kuunnella myoskin paikallisia lepakoita joilla kokoa riittaa Suomalaisiin lajitovereihinsa nahden.

Paivallisen jalkeen menimme Ten Degreessiin joka on Mikindanilainen baari jossa Lukas tyoskentelee ja tapasimme siella muut mzungut. Mikindanista ajeltiin taksilla Annan ja Tommin luokse yomyohaisella ja sunnuntai menikin aika leppoisissa tunnelmissa Annan ja Tommin hyvassa huomassa. Illalla tein viela suunnittelua talle viikolle vaikka suunnitelmat jo aika hyvin koossa ovatkin!

Ensi viikolla kouluissa on loma viikko joilloin ei siis ole minulla opetuksia. Kirjallisten toiden ohella suunnittelimme matkaa Lindiin, kaupunkiin joka on noin 100km paassa Mtwarasta ja jossa Chigo perheineen asuu. Matka sinne tehdaan paikallisella bussilla, Dalladallalla, joka tulee olemaan varmaankin aikamoinen kokemus, jannittavaa :)

Muutoin kaikki taalla oikein hyvin! Viime viikolla aloitimme Limun kanssa myos minun swahilin tunnit ja pikkuhiljaa opin uusia sanoja ja lauseita! Myoskin kellon olen nyt oppinut jo melko sujuvasti. Ei nimittain riita etta osaa numerot swahiliksi vaan nama veijarit taalla ilmoittaa kellon ajan kuuden tunnin heitolla. Eli jos kello on kaksi paivalla se on swahiliksi "saa saba" eli seitseman. Pienta paanvaivaa ja vaarinkasityksia aiheutti aluksi. Varminta on myos sopia aina tapaamiset swahiliksia silla englanniksi saatetaan kayttaa kumpaa tahansa numeroa ilmoittamaan sovittu aika, swahililla se on aina se yksi kuuden tunnin heiton kanssa. Hyva siis oppia jos haluaa pysya aikatauluissa!

Nyt lahden kotiin lounaalle jonka jalkeen meilla on toimistolla joka maanantainen tapaaminen kaikkien tyontekijoiden kanssa jossa katsotaan raamit tulevalle viikolle!