Jotain ihan muuta

Pitkasta aikaa! Aika viime paivityksesta eli puolitoista viikkoa on mennyt todella nopeasti! Viime viikolla tunteja sotki lasten ilmeisestikin “koeviikko” jonka myota keskiviikon ja torstain tunnit peruuntuivat. Sen sijaan viime viikolla suunnittelimme turnauksen preprimary koululaisille eli lapsille ikahaarukaltaan n. 3-6v. Turnaus jarjestettin torstaina isolla kentalla melko keskustan tuntumassa. Ohjelmassa oli viestijuoksua, jalkapalloa, kolmijalkajuoksua, kenkien sidontaa, ym. Aamupaiva hurahti nopeasti touhutessa ja lapsilla taisi olla aika hauskaa. Turnauksen paatteeksi jaettiin palkintoja, ei vain lajien voittajille, vaan ihan kaikille osallistujille. Turnauksesta lahti jokainen lapsi pallo tai harjoitusvihko seka mehupullo kainalossa. (Viereisessa kuvassa Chigo jakaa palkintoja lapsille, alempana kuvassa kenkien sidonta-viesti)

Olen huomannut SDA:n toiminnan melko merkittavaksi juuri lapsia kouluun houkutellessa. Liikuntatunnit toimivat hyvana houkuttimena saapua kouluun, varsinkin kun tuntia tulee pitamaan urheilu yhdistys liikunnan opettajan sijaan ja ohjelmassa on muutakin kuin jalkapalloa. Viime viikkoinen turnaus houkutteli paljon paikalle lapsia jotka eivat kay laisinkaan koulua ja heita todellakin oli paljon! Jotkut lapsista eivat paase kouluun kotitoilta tai rahan puutteen vuoksi. Kylassa nakee myos paljon lapsia sokeiden vanhuksien avustajina. Tallaisen parivaljakon naimme jokin aika sitten bajaj-kuski Karimin kanssa joka kanssa sanoi lasten tyollistamisen silla tavoin olevan ongelma koska se juuri estaa heidan kouluun menemisen. Pienemmissa ja syrjaisemmissa kylissa on ongelmana myos opettajien puute; tyo keskella-ei-mitaan ei varmaankaan ole nuorten valmistuvien opettajien unelmatyo. Peruskoulutus ja koulutustaso johon olemme Suomessa tottuneet ei TODELLAKAAN ole itsestaanselvyys taalla.

Myos monet perusasiat, esim. veden keittaminen bakteerien varalta, on aivan utopiaa ihmisille varsinkin pienemmissa kylissa. Sama asia HIV:ii liittyvasta kampanjoinnista. Tansanialaiset kylla ymmartavat viruksen haitallisuuden ja etta se on “iso paha” mutta sen leviamisen ehkaisemisessa on se ongelma kohta, joka vaatii viela pureutumista. Kantavana ajatuksena tuntuu myos olevan, etta “kun nain on tehty aina niin miksi nyt pitaisi tehda toisin”. Ei ainakaan aina kun mzungu tulee ja sanoo. Lyhyen oleskeluni aikana olenkin ymmartanyt, etta kehitystyontekijana toimiminen taalla vaatii hyvin pitkaa pinnaa ja paan hakkaamista seinaan valiajoin. Toisaalta on hyva ymmartaa Tansanialaisia (anteeksi muuten pitkin tekstia vilisevat yleistykset) joille leivan saaminen poytaan ei ole ainakaan aina ollut itsestaanselvyys vaan suuri ponnistelu jokaisena paivana. Jossain pain maata ihmiset eivat aamulla heratessaa tieda mista sen paivan elanto tullaan saamaan tai tullaanko sita saamaan ylipaataan. Ei siis voi syyttaa ihmisia taalla kaukonakoisyyden puutteesta, kuka jaksaa odottaa projektin tuloksia jotka saavutetaan ehka vasta 10 vuoden paasta kun on tarpeeksi miettimista ensi vuoteenkin?

Kehitysprojektit taalla tuntuvatkin pyorivan hyvin niin kauan kuin rahoitus esim. juuri Suomesta rullaa. Projektien jatkuminen paikallisesti paikallisten itse rahoittamana vaikuttaa hankalalta. Hyvana esimerkkina projekti jossa Tommi oli mukana ennen SDA:n toimintaan liittymista. Projektin tarkoituksena oli rakennuttaa kaivoja pieniin kyliin. Projekti kaatui lopulta siihen, etta mitaan ei saatu aikaiseksi vaikka rahaa Suomesta toimitettiin ja lopulta peli vain taytyi viheltaa poikki. Kylat jaivat ilman kaivoja. Vesi ongelma tulee varmastikin vain kasvamaan Tansaniassakin jos kehitys on taman suuntainen. Selailin toimistolla hiukan tuloni jalkeen Kepan julkaisemaa raporttia Maailman kylan laitamilla. Raportti on vuodelta 2004 eli viisi vuotta vanha ja jotkut taulutkot raportissa viela vanhempia, mutta kasityksen niista varmasti saa. Raportissa on taulukko vuodelta 2000 kehittyneen vesilahteen kayttomahdollisuudesta. Suomessa kayttomahdollisuus on ollut seka kaupungeissa etta maaseudulla 100% kun Tansaniassa vastaava luku kaupungeissa 90% ja maaseudulla vain 57%. Kaivoille olisi tarvetta.

Tietynlainen yritteliaisyys on siis piilossa. Tosin tahan taytyy lisata se, etta suomalaisena naita asioita katsoo hyvin eri tavalla. Kavimme eilen juuri muiden suomalaisten kanssa keskustelua mm. siita, miten Suomea ja Tansaniaa ei voi edes oikein verrata keskenaan. Kasitteet, kulttuuri ja tyomoraali on niin, vaarin ehka sanoa eri planeetoilta, mutta konkreettisuuden lisaksi teoriassakin aivan eri puolilta planeettaa. Toki loytyy taaltakin yritteliaita, reippaita ihmisia, ei kai Tansania muuten jaloillaan seisoisi. Tuo minka jo mainitsin, Tansanian ja Suomen vertailun vaikeus, konkretisoituu melko hyvin YK:n kehitysohjelman (UNDP:n) inhimillisen kehityksen indeksista,(vertailu automaattisesti vaatii luokittelua ja ryhmittelya ) joka loytyy myos mainitsemastani Kepan raportista. Indeksi koostuu kunkin maan asukkaisen oletetun elinian, koulutustason ja henkea kohti lasketun bruttokansantuotteen mukaan. Vuonna 2003 Norjan indeksiluku on ollut 0.944 jolla se sijoittuu ensimmaiseksi kaikista maailman valtioista kun laitetaan maat indeksiluvun perusteella “paremmuus” jarjestykseen. Suomi kiikkui listalla tuolloin sijalla 14. Tansanian vastaava indeksi oli 0.400 ja se oikeutti 160. sijaan listalla. Tasta voi jo tehda paatelmia vertailun vaikeudesta.

Kehitysmaat tarvitsevat “kehittyneita” maita monella osa-alueella ja tata esimerkiksi minunkin tyopanokseni SDA:lla on, kehitysyhteistyota. Koulutustason eroista toimii hyvana esimerkkina ja itselleni laheisena asiana fysioterapeuttien vahyys. Tai ei oikeastaan edes vahyys vaan olemattomuus. Uskon olevani ainoa edes fysioterapeutin tapainen koko Mtwaran ja lahikylien alueilla. Fysioterapeutin toimi on myos vierasta paikallisille ja esimerkiksi Limu, joka tyoskentelee SDA:lla ja on tyoskennellyt aikaisemminkin fysioterapeutti opiskelijoiden kanssa, lohkaisi eras aamu kysymyksen “Tuleeko sinusta siis laakari kun valmistut?”. Paikallisesta menosta kertoo myos jotain se, etta kun sanoin Limulle etta e-hei, vaan fysioterapeutti, ei jatkokysymyksia seurannut. Vaikka siis toiminkin taalla pitkalti liikunnan opettajan, mieli tekee kovasti kertoa fysioterapeutin toimenkuvasta ja tyopanoksen “hyodyllisyydesta”. Termina fysioterapeutti sanoo taalla todella harvalle mitaan, vaikka esim Shanganin primary schoolin erityisluokalla vaikuttaisi olevan monta fysioterapiaa tarvitsevaa lasta.

Kuulumisien sijaan nyt tulikin siis enemman yleista asiaa Tansaniasta ja maan herattamista ajatuksista. Kirjoittelin blogia tanaan ajan saastamiseksi toimistolla josta sitten kiikutan tuotoksen nettikahvilaan muistitikun voimin. En voi olla tahan viela lisaamatta yhta mielenkiintoista faktaa internetin kaytosta. Vuonna 2002 koko maailmanvaestosta 9.72% kaytti internettia. Teollisuusmaissa vastaava luku oli 32.62%. (Suomessa 50.89%) kun taas kehitysmaiden vaestosta prosentuaalisesti internettia kaytti 3.91% ja Afrikassa 1% vaestosta. (UNCTAD, E-Commerence and Development report 2003) Vieroittuminen internetista tapahtuu taalla melko luonnostaan :)